Kuluneet vuodet ovat olleet raskaita: olemme nähneet politiikan, jossa lyhytnäköinen talouden kohennuslogiikka on ohittanut kaiken muun – ihmisoikeudet, luonnon monimuotoisuuden, rauhan edistämisen ja kulttuurin elinvoiman. On tuntunut siltä, kuin päätöksiä olisi tehty laskukoneella, joka ei tunne metsän tuoksua eikä lapsen naurua. Mutta nyt, kuin varovaisesti hengittävä aamunkoitto pitkän yön päätteeksi, näkyi vaalituloksessa jotakin muutosta. Pientä, mutta sitäkin merkityksellisempää.
Ihmiset äänestivät. Ja tällä kertaa moni heistä äänesti toisin kuin ennen. Kenties ilmastouutiset Grönlannin sulavista jäistä ja kotimaiset leikkaukset heikoimmassa asemassa olevilta saivat aikaan liikkeen, joka näkyi hiljaisina rukouksina vaalikuoren sisällä.
Nyt meillä on ripaus inhimillisyyttä enemmän edustettuna päätöksenteossa. Emme ole vielä perillä, mutta suunta ei ole pelkkää alamäkeä. Tämä ei tarkoita, että kaikki kääntyisi yhdessä yössä hyväksi – mutta se tarkoittaa, että toivo on herännyt.
Ehkä taas voidaan sanoa ääneen: voisiko maapallon hyvinvointi sittenkin sijoittua valtiontalouden edelle? Voisiko metsää suojella, vaikka se ei tuottaisi välitöntä voittoa? Voisiko ihmisarvoa kunnioittaa, vaikka se ei nostaisi bruttokansantuotetta?
Tämä vaalitulos on arvokas – pieni halkeama kiviseinässä, josta valo pääsee sisään. Se muistuttaa meitä siitä, että yhteiskunta ei ole koneisto vaan yhteisö – ja että jokaisella ihmisellä on merkitys. Mennään näin, ei vain seuraavaan hallituskauteen, vaan siihen ajatuksen action pointtiin, millainen maailma jää lapsillemme.
Toivo ei ole koskaan ollut epärealistista. Se on ollut realismia, jonka välillä meinaa unohtaa. Nyt on aika laittaa luonto ja ihmisyys takaisin arvoasteikon kärkeen. Talous kyllä seuraa perässä, jos sen annetaan kulkea, ei määrätä.
Meidän aikamme suurimmat voitot eivät synny markkinoilla. Ne syntyvät, kun ihminen muistaa olevansa vastuussa toisesta – ja koko planeetasta. Tämä vaalitulos oli askel siihen suuntaan. Jokaisella äänellä oli väliä. Askeltakaamme yhdessä hyvän suuntaan.
Johanna Sauramäki