Maailman marginaalista

Suomalainen musiikki soi maailmalla – mutta tiesitkö siitä? 

Kun valtamediat uutisoivat musiikista, ne harvoin kertovat teistä – artisteista ja yhtyeistä, jotka kiertävät maailmalla vieden suomenkielistä musiikkia uusille yleisöille. Ei kirjoiteta siitä, miten Suomen kansanperinnettä ja nykykansanmusiikkia esitetään festivaaleilla ympäri maailmaa. Ei mainita, miten suomenkielinen laulu herättää kiinnostusta niin Japanissa, Yhdysvalloissa kuin Keski-Euroopan konserttisaleissa ja klubeilla. Eikä siitä, miten Suomessa lähes tuntemattomat artistit vievät itsetekemäänsä musiikkia meidän maamme omalla kielellä isojen festareiden lavoille.

Tuuletar in Festival du Bout du Monde, France

Mutta tämä kaikki tapahtuu. Esimerkiksi Tuuletar on kiertänyt kaikilla mantereilla ja esiintynyt jopa 40 000 katsojan edessä Taiwanissa ja Australiassa. Maija Kauhanen kiertää maailmaa itsetehdyt kanteleet kainalossaan ja lumoaa yleisöjä soittotaidollaan ja voimakkailla tarinoillaan. Antti Paalanen puolestaan esiintyy vuosittain Ranskan suurimpien festivaalien päälavoilla, vieden suomalaisen haitarimusiikin aivan uusille tasoille. Haitaristi Viivi-Maria Saarenkylä on puolestaan tunnetumpi nimi Kanadassa kuin Suomessa. Kaija Saariaho kirjoitti oopperaroolin Vilma Jäälle, joka on kiertänyt maailman saleja valloittaen oopperayleisöjä. Venla Ilona Blom tekee tälläkin hetkellä yhtä Innocence-oopperan päärooleista Dresdenin oopperassa olematta kuitenkaan koulutettu oopperalaulaja. Eikä Suomessa ole kenties lainkaan käsitystä siitä kuinka suuria rock- ja maailmanmusiikkilavoja legendaarinen Värttinä-yhtye onkaan kiertänyt.

Maija Kauhanen in Tokyo

Nämä artistit – ja monet muut – tekevät hiljaista mutta valtavan merkittävää kulttuurityötä. He rakentavat siltoja maiden ja kulttuurien välille, jättävät jälkensä kansainvälisille estradeille ja vahvistavat Suomen kulttuurista näkyvyyttä tavalla, jota ei voi mitata pelkästään striimausluvuilla. Heidän kauttaan suomalainen musiikki elää ja hengittää maailmalla – vaikka siitä ei lehdissä kirjoitetakaan.

Vilma Jää

Jokainen keikka, jokainen festivaaliesiintyminen, jokainen kohtaaminen on osa maamme tarinaa. Suomalainen musiikki on enemmän kuin se, mitä radiot soittavat ja miltä soittolistat näyttävät. Se on elävä kulttuuri, joka kasvaa ja kehittyy, koska on näitä muusikoita, jotka tekevät ankarasti työtä, suuresta sydämestään, joskus vastavirtaan, mutta aina ylpeydellä omista juuristaan.

Haluan nostaa hattua teille, jotka teette tätä työtä – ja teille, jotka haluatte tietää enemmän siitä, mitä musiikkimme voi maailmalla olla. Kuunnelkaa, etsikää, jakakaa – suomalaista musiikkia tehdään maailmalla enemmän kuin tiedättekään!

Tuuletar in Australia

28.3.2025 by Johanna Sauramäki

 

Leave a Reply