Maanantaina lounasravintolassa jäin kuuntelemaan viereisen pöydän keskustelua. Kun annokset kannettiin pöytään, kouluikäinen lapsi katsoi lautasella olevaa keittoa ja kysyi:
“Onks toi nyt sitä kesäkeittoa?”
Kassalla parikymppiset pohtivat päivän lounasta.
“Onko siinä kesärullia?”
He tarkoittivat vietnamilaisia kesärullia.
Tilanne oli huvittava, mutta samalla pysäyttävä.
Nuoret tunnistavat maailman maut paremmin kuin oman ruokaperinteemme. Kesärullat ovat kaikille tuttuja, mutta suomalainen kesäkeitto, yksi hienoimmista satokausiruoista, on monelle vieras. Ja kenties valinta päätyy mieluummin tuttuun hampurilaiseen.
En usko, että kyse on siitä, etteivät nuoret arvostaisi suomalaista ruokaa. Kyse on siitä, että emme enää kohtaa sitä riittävän usein. Se katoaa hiljalleen arjestamme, eikä kukaan huomaa sen häviävän ennen kuin sitä ei enää edes tunnisteta.
Samalla tajusin, ettei tämä koske vain ruokaa.
Se koskee koko kulttuuriamme. Meistä jokainen on saatu ymmärtämään, että maailma muuttuu juuri meidän valintojemme kautta.
Osta lähiruokaa.
Kierrätä.
Korjaa, äläkä heitä pois.
Suosi junaa.
Valitse vastuullinen vaatemerkki.
Osta käytettyä.
Ja niin pitääkin.
Olen alkanut miettiä, miksi sama keskustelu ei voisi ulottua kulttuuriin.
Kulttuurikin tarvitsee kuluttajia. Kulttuurikin on ekosysteemi.
Silti vapaa-ajastamme on tullut yhä useammin yhtä nappia. Avaamme Netflixin. Tai jonkin muun kansainvälisen suoratoistopalvelun. Se on niin arkipäiväistä, että vapaa-ajankäytölle löytyy jo verbi ”netflixaus”.
En vastusta suoratoistopalveluja. Käytän niitä itsekin.
Mutta mietin, mitä tapahtuisi, jos käyttäisimme edes osan siitä ajasta ja rahasta oman kulttuurimme ylläpitämiseen.
Entä jos katsoisimme enemmän kotimaisia elokuvia elokuvateatterissa?
Entä jos avaisimme välillä Yle Areenan ja huomaisimme, miten valtava määrä laadukkaita kotimaisia dokumentteja, draamaa, musiikkia ja historiaa siellä jo on?
Entä jos ostaisimme lipun pienelle keikalle, vaikka artisti ei vielä olisi tuttu?
Entä jos kävisimme paikallisessa galleriassa tai museossa?
Entä jos söisimme ketjuravintolan sijaan perheen pyörittämässä ravintolassa?
Entä jos isä lähtisi lapsensa kanssa torille syömään muikkuja tai lettuja sen sijaan, että ajaisi Mäkkiin tai tilaisi pizzan?
Pieniltä tuntuvat valinnat eivät ole pieniä.
Ne ovat ääniä sen puolesta, millaisen Suomen haluamme olevan.
Kulttuuri tarvitsee yleisönsä samalla tavalla kuin metsä tarvitsee pölyttäjänsä. Jokainen ostettu konserttilippu on seuraavan albumin mahdollistaja. Jokainen museokäynti auttaa pitämään ovet auki. Jokainen teatteri-ilta antaa syyn tehdä uusi näytelmä.
Kun emme käytä kulttuuripalveluja, ne vähitellen katoavat.
Ja kun ne katoavat, menetämme lähiviihdettä, menetämme kohtaamisia, menetämme aitoja tarinoita.
Menetämme paikkoja, joissa ihmiset katsovat toisiaan silmiin näyttöpäätteiden sijaan.
Menetämme taiteilijoita, jotka kertovat meille, keitä olemme.
Usein puhumme huoltovarmuudesta. Ruoasta. Energiasta. Teknologiasta.
Mutta mikä on kulttuurinen huoltovarmuutemme?
Mitä tapahtuu kansakunnalle, joka ei enää kuuntele omia lauluntekijöitään, katso omia elokuviaan, lue omia kirjailijoitaan tai tunne omia tarinoitaan?
Kulttuuri ei ole luksusta, joka otetaan esiin hyvinä vuosina.
Se on yhteiskunnan muistia, identiteettiä ja mielikuvitusta. Se on sitä, mikä saa meidät tuntemaan kuuluvamme johonkin.
Ehkä vastuullinen kuluttaminen ei olekaan vain sitä, mitä laitamme ostoskoriimme.
Ehkä se on myös sitä, mille annamme aikamme, huomiomme ja rahamme.
Me emme rakenna tulevaisuutta pelkästään ostamalla ekologisemman hammasharjan.
Rakennamme sitä myös ostamalla konserttilipun.
Lainaamalla kirjan.
Käymällä näyttelyssä.
Valitsemalla kotimaisen elokuvan.
Istumalla pienen jazzklubin, kansanmusiikkikeikan tai kyläteatterin katsomoon.
Nämäkin ovat ilmastotekoja omalla tavallaan, paikallisia, yhteisöllisiä ja usein hyvin vähäpäästöisiä. Mutta ennen kaikkea ne ovat tekoja, joilla pidämme hengissä jotain sellaista, mitä emme voi tuoda takaisin, jos annamme sen kerran kuihtua.
Kulttuuri ei köyhdy yhdellä päätöksellä.
Se köyhtyy miljoonalla pienellä valinnalla.
Ja miljoonalla pienellä valinnalla se voi myös kukoistaa.
Olkoon yksi niistä valinnoista, valmistaa kesäkeitto, juuri nyt, kun sen aika on.
